Suomi jäi ilan kutsua Naton kokoukseen Brysselissä. Viimeeksi kutsua ei tullut vuonna 2006 tai 7. Puolustusministeri kommentoi asiaa kerhoilulla. Näihin kerhoihin ei tule kutsua aina. Niin Suomihan ei ole tämän " kerhon" jäsen. Syy lienee kuitenkin toisenlainen. Sattumasta on tuskin kysymys. Voisi arvailla, että uhohtamiseen on syynä pieni huomio Suomen omaperäisestä suhtautumisesta Venäjä-Ukraina asioihin. Oli miten oli veikkaisin, että Natointoilijat kääntävät tämänkin asian jäsenyyskiihdytykseen. Emme ole mukana maailman puolustuspöydissä. Kaikissa pöydissä enne todellakaan ole. Kunnia sille pienelle erolle.
Brysselissä päätettiin Naton asemien vahvistamisesta Euroopassa. Sehän on askel lähemmäksi Euroopan asepullistelua. Suomi on ajanut toisenlaista linjaa. Aseidenriisuntaa, keskusteluja, neuvotteluja, yhteistyötä. Onko se realismia vai haavetta ? Veikkaisin ensimmäistä. Tuskin Naton tukikohtien lisääminen lisää turvallisuutta ja vuoropuhelua Venäjän ja Euroopan välillä. USA on tässä kuitenkin ulkopuolinen, jonka toimien sisältöä ohjaa sisäpoliittinen tarkoitus.
Meillä on perinteitä sillanrakennuksesta. Maantieteellinen asema luo tiettyä realismia sillanrakantajan rooliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti