Sara Hildenin taidemuseo esittelee suomalaisia kuuskytluvun taiteilijoita. Esillä ovat Göran Augustson, Juhana Blomstedt, Mauno Hartman, Reino Hietanen, Kimmo Kaivanto, Ahti Lavonen, Aarno Salosmaa, Jaakko Sievänen ja Kain Tapper. Lähes kaikille tuttuja suomalaisnimiä. Voisi sanoa, että esillä on kuusimymmentäluvun suomalaisen nykytaiteen kova ydin. Kiinnostavaksi asiaksi nousee suhde aikaan. Tosiasiassa aikaa on kulunut viisikymmentä vuotta, puoli vuosisataa. Mitä aika on tehnyt näille teoksille ? Ovatko työt muuttuneet ajan saatossa esineiksi, tavaraksi, kultiksi, klassikoksi, nostalgiaksi ? Vai ovatko työt edelleen samoja ennakkoluulottomia omaa aikaansa kuvaavia symboleja ?
Näyttelyn nimi Mielen maisemia on kuin otsikko lukiolaisen aineesta. Kliseinen ja tyhjä. Sitä itse näytteley ei kuitenkaan ole. Itselleni nämä tekijät edustavat jotain muuta kuin mielen maisemia. He edustvat yhteiskunnan tai elämän maisemia. Vahvoja ja vapautuneita elämää kuvaavia elementtejä on esillä. Mieli on taustalla ja ajan maisema on edessä. Se tekee tästä näyttelystä niin kiintoisan. Heräävä yhteiskunnallisuus ja vapautuneen ilmaisun ilmapiiri. Sara Hilden museo on oikea paikka tämän näyttelyn tilaksi. Tunnettu tosiasiahan on, että Sara Hilden oli tiiviisti yhteydessä useimpiin näyttelyn taiteilijoista.
Mutta sitten itse kysymykseen. Minua näyttely ei oikein sytyttänyt. Parasta oli töiden valinta. Ne muodostivat tyylikkään ja harmoonisen kokonaisuuden. kukaan näyttelyn tekijöistä ei ole oikein saanut aikaan mitään ikuista. Ajan mukaisesti työt ovat oman ajan kuvia, mutta jollakin tavoin menneisyyttä. Niitä katselee menneen kuvaajina. Ikuisuutta niistä en löytänyt. Yksittäisistä taiteilijoista eniten miellytti Jaakko Sieväsen työt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti