torstai 13. marraskuuta 2014

Sammakkomäki - Oeteldonk


Den Bosch on eteläisessä Hollannissa sijaitseva pikkukaupunki. Ei ihan yhtä pieni kuin Riihimäki, Kokkola tai Pieksämäki. Asukkaita on 150.000 ja kaupunki on Brabantin seudun pääkaupunki. Seutukunta on kahden ison joen väliin jäävä alue. Siellä asuu sammakoita, niin luulen. Paikalliset asukkaat järjestävät vuosittain karnevaalit helmikuussa. Silloin Den Boschin nimi muuttuu Oeltendonkiksi - sammakkomäeksi. Asukkaat aloittavat karnevaalivalmistelut jo hyvissä ajoin eli 11.11. klo 11.11. Kansalaiset tunnustavat sammakkoväen värejä: punainen, valkoinen ja keltainen. Takkeihin on ommeltu eri kiltojen tarroja. Torvisoittokunta soittaa ja kaikki laulavat hoilottavat jotain. Tietenkin kaikki juovat olutta ja teräviä ja huutavat keskenään. Ennen varsinaisia helmikuun karnevaaleja biletystä harjoitellaan kolme-neljä kertaa. Satuin olemaan paikalla yhdentoista aikaan. Porukkaa oli tuhatkunta ja se oli vauhdissa jo heti aamupäivällä. Useimmille se oli rokulipäivä tai joku muu loma. Korkean kirkontornin huipulta laskettiin avauslasku torille. Suurin osa porukasta oli iältään lähempänä viimeistä kuin ensimmäistä päivää. Se selittäneekin hurjan meiningin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti