maanantai 3. marraskuuta 2014

Lettuja ja hilloa

Lettuja tuli paisteltua makean nälkään (lohdutusruokaa). Omistan vanhan klassikon eli valurautaisen lettupannun, jolla saa pieniä lettuja. Pannu on siinä määrin iso, ettei isoin sähkölevyni kata koko pannua. Tämä taas johtaa epätasaiseen paistotulokseen. Vastoinkäymisistä huolimatta tein hommia käskettyäni. Tällä tavoin letut ovat persoonallisen värisiä ja näköisiä. Paistaminen kannattaa tehdä silloin kun hermot ovat kunnossa ja kädet toimivat nopeasti. Pikaisen paistoepisodin (sottauksen) seurauksena lautasella oli iso kasa herkkua.

Jääkaapin kätköistä löytyi mukava kavalkadi hilloja. Perinteisten mansikka-ja vadelmahillojen lisäksi löytyi appelsiinimarmeladia, sitruunamarmeladia, orange curdia, mustaherukkahilloa ja viikunahilloa. Päätin järjestää hillotastingin. Päätin toimia maistajana, makutuomarina ja osanottajana. Levitin jokaista edellä mainittua hilloa pienen letun päälle, maistelin ja arvioin hilloja. Voittajaksi tuli täpärästi sitruunamarmeladi. Hyvänä (sananmukaisesti) kakkosena tuli viikunahillo. Kolmas sija meni jakoon, sillä mansikka- ja vadelmahillo sekä orange curd päätyivät tasatuloksen. Muiden hillojen sijoituksena olivat loput sijat 6-7 eli mustaherukka kuudentena ja appelsiinimarmeladi seitsemäntenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti