perjantai 21. marraskuuta 2014

Kokoomuksen kannatus laskussa

HS:n gallupin mukaan Kokoomuksen kannatus on pudonnut alle 18 %. Syitä ei ole vaikea löytää. Hallituksen uusien ministerien myötä kuva kykypuolueesta on muuttunut. Mielikuva vastuunkantajasta on muuttunut omien intressien ajajaksi. Lisäksi pieniä kiusallisia kömmähdyksiä on tullut pitkin syksyä. Muut puolueet ovat saaneet arvonlisää tekemättä mitään. Erityisesti arvoa on kasvattunut yhteistyökykyisen kuvan antanut Keskusta. Sen kannatus lähentelee 25 %. Pääministeri Subbia on pidetty ylpeänä kukkopoikana, joka keskittyy omaan itseensä. Kun Stubb ajoi ympäristöministeriksi ystävänsä, lapsenkasvoisen Grahn-Laaksosen, ei vastuunkanto tullut ensimmäisenä mieleen. Laura Rädyn omat veronkiertoasiat ja harmillisen tietämättömät lausahdukset kuukausipalkoista, jatkoivat samaa ylimielistä sarjaa. Räty oli myös savustamassa Kevan johtaja Ailusta pois tontiltaan ja ryvettyi samaan aikaan kavereidensa junailusta keskeisiin tehtäviin. Kokoomuksella on kaksi muutakin naisministeriä. Uskottavan oloinen Paula Risikko, joka hävisi puoluejohtakisan Stubbille. Lenita Toivakka, Eurooppa ja kauppaministeri (kuka ?), joka on pysynyt koko ministeriajan näkymättömissä. Ainoastaan ministerit Vapaavuori ja Orpo ovat kannatelleet vanhaa Kokoomus-kykypuolueen vastuunkantoa. Alkusyksustä Stubb oli useita kertoja median kuvissa. Nyt tahti on laantunut. Nykyisin hänen puheensa ja näkemisensä saa aikaan uskottavuusongelman. Se on varmasti yksi kannatuksen laskun perustekijöitä. Ainakin, jos haetaan syitä henkilöistä ja mielikuvista. Kaikesta tästä huolimatta ensi kevään vaalit menevät pitkälti Kepun laariin. Oletettavasti heille kelpaa kumppaniksi myös kannatuksen kanssa kipuileva Kokoomus. Epäillä sopii, saavatko perussuomalaiset tai demarit tilannetta hyödynnettyä ja nostetta nykyisiin lukuihinsa. Oli tuleva hallitus mikä tahansa, haasteet ja päätökset ovat siinä määrin hankalia, että oppositiossa on tällä hetkellä helpompi arvostella ja jurnuttaa kuin hallituksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti