sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kirppiksellä

Sattumalta (jos sellaista on) mentiin kirppikselle. Tarkoitus oli mennä KappAhliin, mutta matkan varrella sattui olemaan Fidan kirppis. Minulla ei ollut tarkoitus ostaa mitään. Katselin sitten aikani kuluksi lyhythihaisia, kukikkaita kesäpaitoja. Sitten shortseja ja lopulta huomasin yhden pikkutakin. Jälkimmäinen oli kallis, 45 euroa. Asiantunteva blondini huomasi, ettei taskuja oltu avattu ja takki oli huippulaatuinen ja hyvää materiaalia. Käyttämätön. Hinta oli mieluummin halpa kuin kallis. Useita sopivia shortsejakin löytyi heti. Samoin muutama paita tuntui istuvan kuin bläkki (mitähän sekin tarkoittaa). Hinnat vaihtelivat neljän ja seitsemän euron välillä. Ajattelin vanhan viisauttani: ei kannata etsiskellä vaatteita, ne tulevat aikanaan luokseni. Siltä nytkin tuntui. Otin takin, parit shortsit ja yhden paidan mukaani ja matssin kassalle tinkaamaan.

Pidän tinkaamisesta. Se kuuluu kaupanmtekoon. Nykyisin tietokoneohjatut hinnoittelut tekevät kaupanteosta tylsää ja mekaanista. Ei ole mitään sanottavaa myyjän kanssa. Paitsi, että onkohan varastossa vielä joitakin kokoja. Kirppiksellä voi olla jotain mahdollisuuksia tinkaamiseen, ellei sitten kirppis ole pöytäkirppis, jonka kukin omistaja on hinnoitettut erikseen. Joskus voi myös kaupassa tingata, kun on omistajan kanssa tekemässä kauppaa.

Ehdotin hätäpäissäni kirppiksen työntekijälle, että maksan näistä viisikymppiä. Laskin pikapikaa, että siten saisin parit shortsit kaupantekijäisiä. Hymy suupielessä ihminen katseli minua hymähdelle. Kysyi sitten kanta-asiakaskorttia. Kanta-asiakkaille 20 % alennus yli 20 € ostoksista. Päälle tulee 2 € kanta-asiakkuusjäsenmaksu. Asia selvä. Laskin nopeasti, että saisin vielä hieman enemmän säästöä. Lopulta koko komeus maksoi 48,50 €. Ja minulla oli hyvä mieli vielä kotonakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti