torstai 28. maaliskuuta 2013

Markku Koiviston tuomio

Ex-evankelista ja pappi Markku Koivisto sai tuomion alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän sai puolentoistavuoden ehdollisen tuomion, 30 päivää yhdyskuntapalvelua ja rahallisen korvausvelvoitteen. Koivisto oli uskonnollista asemaa hyväksikäyttäen johdatellut 17-vuotiaan nuorukaisen seksuaalisiin toimiin vaikkei varsinaista yhdyntää tapahtumnutkaan.

Pidän tuomiota aika kovana. Koivisto on ollut runsaasti julkisuudessa asian tiimoilta. Hänet on erotettu uskonnollisen liikkeen piiristä ja hän on saanut julkisen "tuomion". Vaikka ehdonalaisuus tarkoittaa käytännössä ei mitään, on se kuitenkin vankeustuomio. Kun asia käsiteltiin suljetuin ovin, on aika mahdotonta ottaa kantaa itse tapahtumiiin. Se viittaisi, että asianomaihen nuorimies on johdateltu pitkäaikaisiin kärsimyksiin. Toki asian julkisuus on varmasti lisännyt kärsimyksiä ennestään myös hänelle. Toisaalta kyse on kuitenkin 17-vuotiaasta. Vuotta vanhemman kohdalla asia ei olisi ollut lainkaan rikos. Hän olisi itse vastuussa tekemisistään. Jos asianomainen on saanut pysyviä vaurioita, on asia luonne toinen. Siitä ei salassapidon takia saa selvyyttä.

Koivisto on kuitenkin menettänyt asemansa ja ihmisarvonsa. Rangaistuksen suorittamisen jälkeen Koivisto ei saa sovitusta ihmisten silmissä. Se on kova tuomio. Hän on saanut ikuisen hyväksikäyttäjän, homon ja uskonnollisen kaksainaamaisuuden leiman osakseen. Ehkä Koivisto ottaa itse tämän synnin palkkana ja Jumalan koettemuksena, mutta näin siviilinäkökulmasta katsoisin, että Koiviston julkinen kohtalo olisi pitänyt huomioida tuomion suuruutta arvioitaessa.

Missä nyt ovat sateenkaari-ihmiset tai tasa-arvoavioliiton kannattajat? Eikö Koiviston pitäsi saada ymmärrystä sieltä suunnalta? Eikö Koivisto kelpaa tähänkään porukkaan ? Tiettävästi Koivisto on majaillut Floridassa. Siellä pystyy olemaan inkognitona, jos on massia millä maksaa viulut. Siellä lienee muitakin suomalaisia "pakolaisia".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti