maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kevätväsymys

Nyt kun kevät on saatu hyvään vauhtiin on aika alkaa potemaan kevätväsymystä. Sen tunnusmerkkejä ovat yleinen väsymys, mikään ei huvita, aamulla tekee mieli jäädä sänkyyn makaamaan ja aktiivisten ihmisten aktiivinen välttely. Oireet ovat samanlaiset kuin syysmasennuksessa, mutta tämä tulee aina keväisin. Lakisääteinen kevätväsymys (kelan korvaama päiväraha-aika) kestää muutamasta päivästä kahteen viikkoon.

Lääkkeenä kevätväsymykseen ovat imurointi, mattojen tamppaus ja lattioiden pesu tai ikkunoidewn pesu tai kaikkien kaappien ja hyllyjen pyyhkiminen ja pesu. Syysmasennukseen on aivan eri lääkkeet. Kevätväsymys iskee yleensä aika pian talviflunssa jälkeen. Jos siis olet ollut juuri saikulla flunssa takia, kevätväsymystä voi pitää jonkinlaisena jälkitautina. Yleensä kevätväsymyksellä lääkäriltä irtoaa viikko pari lomaa.

Hyvä keino torjua kevätväsymystä on shoppailu. Kannattaa ottaa muhkea nippu seteleitä mukaan, sillä käteisellä maksaminen antaa myös tyydytystä ja rentoutta. samalla voi antaa myyjälle tippiä. Alennusmyynnit ovat ohi, jolloin köyhä kansa ei parkkeeraan myyntitiskille. Mielialaostokset ovat parhaita. Aivot narikkaan ja hommiin, sanoi avantouimari. Se pätee tässäkin hoidossa.

Joskus aika yksinkertainen lääkitys toimii. Pakkaat auton täyteen ruokia ja juomia ja suunnistat huvilallesi. Napsautat kaukosäätimellä lämmityksen ja saunan päälle ja kohta ajatukset ovat keskellä neitseellistä luontoa. Olisi toki parempi, jos saaisit mukaan mukavaa seuraa tai vaikka kotiapulaisen laittamaan ruokaa ja pesemään selkää. Silloin on väsymys minimoitu ja voi keskittyä suuriin ajatuksiin ja viihteelliseen vapaa-aikaan. Joskus käy niin, ettei tuttu luonto auta. Silloin on syytä varautua rankempiin konsteihin. Viikon saikku ei riitä, joten kannattaa vaatia paria viikkoa. Vaarana on, että tulee muita jälkitauteja. Samalla kannattaa varata lomamökki tai -hotelli Saariselältä tai Leviltä ja heittää suksiboxi auton katolle. Jos sattuu olemaan ylimääräistä pankkitilillä Alpit voivat kutsua. Siellä on varma aurinko, loppumattomat alamäet ja ystävällisiä tarjoilijoita rinneravintolassa. Kyllä sillä pahwempikin väsymys kaikkoaa.

Jos olet juuri tullut lomalta kaukomailta esim. Karibialta, Kanarialta tai Thaimaasta, tapahtuu yllättävä juttu. Silloin ihminen kokee syvää surua ja pettymystä, kun kesä ei olekaan rantautunut koti-Suomeen. Kevätväsymys iskee ja olet aivat toimintakyvytön. Jo matkaa varatessa kannattaa ottaa varuilta uusi matka lääkkeeksi. Ei kannata kuitenkaan mennä aivan samaan paikkaan sillä vaihtelu virkistää. Siis, jos olet ollut esimerkiksi Kuubassa tai Jamaikalla, kannattaa mennä Aasiaan vaikka Vietnamiin tai Singaporeen. Kanarialla käyneelle sopii hyvin Kapkaupunki tai Seysellit.

Ihan vihoviimeisenä ja ehkä hieman riskaabelina hoitona voi kokeilla anoppilaa. Silloin on kysymys vaikeasta kevätväsymyksestä. Kannatta harkita jaksaako kuunnella anopin sairauskertomusta, syödä erilaisia laihdutusruokia tai katsella telkusta tuttuja saippuasarjoja. Toki mitään ei tarvitse tehdä ja mikäli pystyy sulkemaan korvansa, saattaa olla ihan itsekseen. Samalla voi keskittyä hyvään kirjaan, liigan tulosvetoon tai surffailemaan netissä. Tässä on puolensa, mutta hoito voi toimia samoin kuin shokkihoito. Kotiin palattua tuntee olevansa vapaa.

Henkilöt, joilla ei ole omaa kämppää, huvilaa, rahaa shoppailuun tai matkusteluun tai edes anoppilaa, ovat asia erikseen. Teille suosittelen syysmasennuksen odottelua. Se ei sinänsä maksa mitään. Kevättä ja kesää pukkaa ensin, mutta kyllä se hämäryys sieltä pikkuhiljaa tulee. Odottelette vain rauhassa reilun puoli vuotta ja siinä sitä ollaan. Saat alkaa paapoa itseäsi synkän pimeyuden keskellä. Oikea syysmasennuksen tuskaa ei voita mikään. Ei edes viiden kuukauden pakkastalvi tai koko kesäloman kestävä vesisade. Syyskaamos on parasta mitä pessimisti voi toivoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti