Brittiläis-usalainen the Impossible Gentleman oli viimeisen päälle ammattilaisnelikko. Pehmeät , tarkat soundit sointuivat tasokkaasti. Bändi nautti soottamisesta ja se kuului ja näkyi. Pianisti Gwilym Simrock veteli makoisasti, samoin juhkeä kitaristi Mike Walker. Sävyisä bändi ja hieno avaaja sunnuntaille.
Tomasz Stanko (kuva) oli taas takaisin. Mukana kuvioissa basisti ja kitaristi Tanskasta sekä rumpali ja pianisti Suomesta. Stankomaisella tyylillä edettiin. Se on viipyilevää (norjalaista) yhden soinnun musaa. Mutta tinkimätön Stanko osaa asiansa. Musiikkiin on tullut lämpöä ja tunnelmaa. Hieno löytö on myös kitaristi Jakob Bro, hän veti upean, herkän näppäilysoolon, joka sai ainakin minun sydämen tykyttämään. Ehkä parasta mitä näissä geimeissä nähtiin. Pianossa Alexi Tuomarila ja rumpali Olavi Louhivuori istuivat hyvin Stankon musaan, samoin hieman kolkko, mutta osaava basisti Anders Christensen.
Sunnuntain viimeisenä vetona nähtiin ranskalainen Andy Emlerin Megaoctet. Siis yhdeksän soittajaa. Tykkäsin kovin paljon tästä vauhtimusasta. Kunnon svengiä ja tiukko riffejä. Musiikki oli pääosin Emlerin tuotantoa, mutta upea Zawinulin biisikin kuultiin. Loistavia soittajia kaikki, mutta erityisesti fonistit Laurent Dehors, Thomas de Pourguery ja Philippe Sellam vetivät setin aikana hiukset nostattavia sooloja. Musiikki oli siinä määrin kulkevaa ja moniulotteista, että ehkä parhaan bändin titteli kuuluu heille. Hyväntuulinen ja selvästi yleisönsuosiosta tyytyväinen bändi oli mainio päätös 30 vuotiaalle Happeningille.
Tampere Jazz Happeningin ohjelmisto oli tasaisesti hyvää jokaiselle kolmelle päivälle, mutta sunnuntai oli kuitenkin nautinnollisin. Kun ei odota mitään ihmeellistä, kaikki hyvä on extraa. Näin kävi tänä vuonna. Ensi vuonna Tampereen jazzit ovat Finland Festivalsin nimikkofestarit. Ei paha sekään. Työtä on tehty laadukkaasti ja tinkimättömästi ja siitä hieno huomionosoitus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti