lauantai 5. marraskuuta 2011

Jazzit alkoivat

Tampereen 30. Jazz Happening soitettiin käyntiin regina cartermin viululla. Ensi heikkopäistä hieman hirvitti peripreeriamainen kanapolska, mutta lopulta kiitos alkoi seisoa. Afrikkalaiset rytmit ja herkkä viulu nostivat tunnelmaa. Malin ja Madagaskarin musiikki soi
Ntui hycin Cartelin Viululla ja Will Holshauserin haitarista. Mutta bändin rumpaliAlvester Garnett ja basisti Chris Lightcap varastivat shown tyylikkäällä ja hienovaraisella vuoropuhelulla.

Brasilialaisen åerkussionistin Cyro Baptistan bändi Banquet of Spirits oli eri maata. Rytmeillä ei ollut rajoja. Toinen toistaan erikoisempia rytmisoittimia kaiveltiin esiIn ja johtajan kipparoima kvartetti irroitteli hymyssä suin pääosin brasilialaisia rytmejä. Pidot paranivat biisien myötä ja nautinto kasvoi. Kun bändi nauttii tekemisestään yleisö viihtyy. Paljon erilaista. Erityismaininta nuorelle rumpalille ja lyömäsoittaja Tim Kelperille. Hän soitti erikoista pallukkakielisoitinta ja maestro sootteli pienemmällä kielipalloinstrumentilla komppia. Hyvää ja nautinnollista.

Dave Holland toi mukanaan flamencoquintetin. Pepe Habichuela on flamencon kingi. Toimen kitaristi ja kaksi lyömäsoittajaa säestivät. Pehmeästi Hollandin basso ja Habichuelan kitara soivat pehmeästi yhteen. Kaksi oman alansa mestaria on jotain enemmän. Välillä soiteltiin myös yksin ja duetoissa. Mutta parasta antia oli Hollandin oma biisi the Whilring Dervish.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti