Jokainenhan tietää elokuvista tämän tyypin. Hän nauraa kaikissa käänteissä. Oli tilanne hauska tai vakava, tyyppi päästää naurunpyrskähdyksen kovaäänisesti.
Teatterissa on myös saman tyypin sukulainen. Tämä toinen tyyppi on ihminen, joka ei saa nauruaan pysähtymään. Sitä vaan pyrskähtelee uudestaan ja uudestaan. Kaikki on hauskaa ja erityisen hauskaa, kun tietty näyttelijä avaa suunsa. Silloin höröttäjä räjähtää nauramaan. Nauru on pakonomaista ja kaveri vaikuttaa ikäänkuin sille ei voi mitään. Tässäkin tapauksessa höröttäjä nauraa aivan jokaiseen repliikkiin, jonka näyttelijä päästää suustaan.
Kanssakatsojat yrittävä aluksi olla cooleja. Taas täällä on joku teatteri-illan pilaaja. Teatterissa ei oikein ilkeä tehdä samaa minkä voi tehdä leffaasa. Eli alka heittelemään paperisilpulla ja muilla roskilla naurajaa. Teatterin imagoon ja käyttäytymisetikettiin kuuluu arvokkuus.
Arvokkuus on kuitenkin kaukana kun tyyppi hörähtää kymmenennen kerran.
Lähellä istuva hymyilee väkinäisesti ja alkaa puhdistamaan silmälasejaan. Naureskelun jatkuessa hän koputtaa olalle ja pyytää vaikenemaan. Seuraavaksi nenäliina tungetaan suuvärkkiin. Kylmää vettä kaadetaan ämpärikaupalla päälkle. Sitten rotevat naapurit kantavat lämpiöön. Naurun jatkuessa piipaa-auto hakee teatterin edestä ja vie Niemeen. Lopulta nauraja tungetaan kuurakettiin ja ammutaan maata kiertävälle radalle.
No ehkei, mutta sellaisia ajatuksia itselleni tuli naurajasta. Hän onnistui melkein pilaamaan esityksen. Vahinko vain, että esitys päättyi ennenkuin höröttäjä pääsi kunnolla vauhtiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti