tiistai 3. elokuuta 2010

Springtime ja Fire







Springtimessa soin reissun edullisimman pizza+olut=10 leita (2,5euroa). Halpaa ja aivan runsas ja maukas. Taytteena kinkkua, paprikaa, sienia ja mustia oliiveja. Pannupizzan vahvuinen. Pizzeriassa oli kylla nelkyt astetta lamminta. Ulkona on jotain 35 astetta. Taalla nettipaikassa 25 ja meinaa jaatya.

Olin illalla Lipscanissa. Siella on noin sata ulkoterassia eri kavelykaduilla. Fire- niminen pubi on kadulla. joka on oikeastaan lankkupolku eli pitkospuut. Uteliaana menin ulkoterassilta sisaan, siita kaytavaa pitkin takasaliin. Siella mies maalasi seinaa. Meista tuli kaverit laakista, kun kerroin itsekin maalaavani. Hanen tyonsa oli maalata seinat koko ravintolassa. Esitteli minut jonkinlaiselle omistajallekin. Han taas lupasi huomenna, siis tanaan kopion Phoenix-nimisen bandin konsertti DVD:sta. He ovat olleet vastarintatyyppeja jo 80-luvun lopulla ja paenneet Saksaan. Mielenkiintoista. Ehka menen, ehka en.

Molemmissa edella kerrotuissa paikoissa on turvamies. Niita on joka paikassa. Metrossa ja leffateatterissakin. Turva-ala on taalla hyva bisnes. Se ei kylla luo turvallisuuden tunnetta, mutta ehkaisee varmaankin ryostoja.
Kaduilla on myos erilaisia paikallisia, valtiollisia ja muita poliiseja. Ei niista kylla paase karryille, enka kaipaakaan. Rauhallista kylla on ollut, ei tappelua tai sanaharkkaa edes.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti