torstai 5. elokuuta 2010

Aurinkoa puistossa


Asunnon lahella on oikein kaunis puisto. Siella voi myos soudella ja vuokrata polkuveneita. Ajattelin menna ottamaan aurinkoa. Pulma on se, ettei puistoissakaan miehet ole ilman paitaa. Menin kuin varkain venevuokraamon lahelle ja riisuin paitani. Odotus oli kuin jannitysnaytelmasta. Kuka tulee huomauttamaan ? Ei tullut kukaan. Tunsin oloni poikkeavaksi, mutta vahaisen ohikulkijajoukon takia pidin pintani. Aurinkoa piti saada. UV oli varmaan kasi.

Eilen Daimon clubin portsari kaski panna paidan kun menin altaan ulkopuolelle. Ei saa herattaa pahennusta.

Tein sen kuitenkin ja ajattelin, etta olen turistin nakoinen ja hieman vanha ja hoppana. Se onnistui. Jaksoin istuskella penkilla auringossa yli puoli tuntia. Sitten tauko ja sitten uudestaan.
Kaikki meni hyvin. Aurinko ei aivan paahtanut pilvettomalta taivaalta, mutta mittari naytti neljaakymmenta. Ihan riittavasti minulle. Paata huimasi valilla.

Katselin samalla kun isanta uitti isoa koiraa. Koira ui puoli tuntia. Yritti valilla tulla pois, mutta isanta ohjaili sita uimaan lammikon eri kolkkiin. En ole sellaistakaan ennen nahnyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti