Täysi elämä

Koin jonkinasteisen elämyksen lauantaina. Se johti myös oivallukseen. Olin nimittäin onnellinen. Minulla oli hyvä olo. Mitään ei puuttunut tai mitään ei ollut liikaa. Nautin elämästä. Sanalla sanoen olin onnellinen. Tunsin olevani onnellinen.

Tunne tai oikeastaan tuntemus oli siinä määrin hämmentävä, että se johti ajatukseen. Olen ajatellut väärinpäin onnesta. Olen ajatellut, että saamalla lisää, parempaa, laadukkaanpaa elämä on onnellista. Ei se niin mene. Kyse on päinvastaisesta. Kun ihmiseltä puuttuu jotain hän ei ole onnellinen. Vaje on sitä. Tarve on sitä. Tyytyväisellä ihmisellä on hyvä olla. Tyytymättömältä ihmiseltä puuttuu jotain. Ja nyt en tarkoita ainoastaan fyysisiä vajeita, vaan ihan kaikkea. Kyse on näkökulmasta, mutta myös ajattelutavasta.

Onnellinen ihminen ei kaipaa lisää vaan nauttii onnesta. Se on tavoite, tarkoitus ja olotila. Onni on harmoniaa.