Taisin saada flunssan. Siis sairauden, jossa räkä valuu, paikkoja kolottaa, aivastelen, palelen ja hikoilen, nenä on tukossa ja puhe on honotusta. Se pysähdyttää.
Pysähtyneessä tilassa on se hyvä puoli, että voi myös antaa kaiken olla. Saa keskittyä toipumiseen (jos on sellainen ympäristö) ja olla ajattelematt tai tekemättä mitään. Siskoni sanoi kerran saman asian ilman flunssaa tai sen oireita. "pitää opetella olemaan tekemättä mitään". Siinä minun ymmärrykseni ei pysynyt mukana. Olen tottunut puuhailemaan ja touhuamaan. Joskus saan jotain aikaan, usein melko vähän. Täytän elämääni tekemisilläni. Käyn töissä, jotta tunnen tekeväni jotain hyödyllistä. Harrastan liikuntaa ja maalaamista, jotta mieli pysyisi pirteänä. Mutta, etten tekisi mitään ? Se on minulle vierasta.
Nyt kuitenkin, kun en voi oikein tehdä mitään, heitän myös pyyhkeen kehään, enkä yritäkään olla tarpeellinen. Luovutan. Se tuntuu hyvältä. Otan aikaa itselleni ja olen ajattelematta puuhailujani. Otan etäisyyttä arkeen ja hiihtelen kotonani joutavia latuja. Jätän vastuun muille. Se tuntuu oikein hyvältä. Onkohan tämä sitä "olla tekemättä mitään" ? Tekee mieli tyhjentää pää kaikesta puuhailusta ja tekemisestä. Ilman mitään suunnitelmaa aion toipua flunssasta. Kestääkö se päivän vai pari, aika näyttää ? Ihan tuntuu, että tarvitsen sitä.
Pikaista paranemista. Tosin hiihtely ja pysähtyminen on hyväksi ihan kenelle tahansa. Ettet vain olisi vilustunut vähissä vaatteissa. Pakkasella kannattaa pukeutua kunnolla.Varsinkin kun ilmat vaihtelevat nopeasti asteilta toiselle.
VastaaPoistaNopeaati toivuin, sillä tänään olin jo uimassa ja punttisalilla
VastaaPoista