Pyöräilykypärä

Kuulun siihen isoon pyöräilijöiden joukkoon, jotka eivät pidä kypärää. Tiedän, että kyse on omasta päästäni. Jos sattuu, niin se sattuu juuri minun päähäni. Ajattelen, ettei satu. Kuitenkin järkevänä ihmisenä tiedän, että liikenteen määrä ja nopeus on kasvanut. Nopeudet samoin. Polkupyörilläkin, jotkut hyväkuntoisemmat ajavat tuhatta ja sataa. Pyöräilytiet ovat kapeita ja risteyksissä ei ole kovinkaan usein liikennevaloja. Jalankuljijat voivat olla arvaamattomia ja tehdä äkkinäisiä liikkeitä. Pyörä voi mennä epäkuntoon tai oksasingahtaa ketjujen väliin. Tämä on järjipuhetta, muuta se ei ole saanut minua liikkeelle. Selityksiä on monia. Olen sen ajan ihminen, jolloin ei ollut kypäriä. en ole tottunut käyttämään kypärää. Kypärä pitäsi kantaa mukana, jos jättää pyörän telineeseen. Kypärä maksaa, on epämukava ja ruma. En muistaisi ottaa kypärää mukaan vaikka se minulla olisikin. Unohtaisin kypärä heti jonnekin väärään paikkaa. Ilman kypärää olen vapaampi. Poliisi ei valvo kypäräpakkoa. Kypärän käyttö on lisääntynyt 2000-luvulla alle kymmnestä prosentista yli kolmeenkymmeneen prosenttiin. Hyvä niin. Ehkä itsekin tulen järkiini, arvostan elämääni, haluan ollan ajan hengessä mukana, tulen varovaikseksi, alan pelätä liikenteessä tai ihan jotain muuta. Mutta vielä se aika ei ole tullut.