torstai 3. toukokuuta 2012

Gughenheimin raportti 3

Katselin Helsinkiä ulkomaalaisen silmin. Luontoa ja hiljaisuutta ei näkynyt. Ei liioin joulupukkia tai poroa. Saunatkin olivat koko lailla piilotettu, mutta niitä löytyi kyllä joka hotellista. Vieraanvaraisia kansalaisia ei näkynyt, aikanaan minun otannassani. Muutama hönökalle yritti kyllä lyöttäytyä seuraani. Temppeliaukion ja suurkirkon lähistöllä oli kohtalaisen toiveikkaan näköisiä turisteja. Japanilaiset kuvasivat Senaatintorin kivi kiveltä. Venäläiset olivat shoppailemassa Stokkalla ja islantilaiset nauttivat päivän kolmatta kierrosta terassilla. Näiden johtopäätösten saattelemana tulin aika outoon johtopäätökseen. Turistit eivät haekaan Guggenhaimia (puhumattakaan Mannerheimista). Sen sijaan kaivattaisiin järveä, hiljaisuutta ja soutuvenettä. Toisaalta uudenlaisen kirkon rakentaminen saattaisi olla paikallaan museon sijaan. Turistit ovat ilmeisesti aika uskonnollista väkeä. Taidematkailu on turha illuusio tämän otannan perusteella. Eli yhteenvetona. Katajanokalle rakennetaan hiljainen järvi, metsä, pelto ja soutuvene. Toiseen laitaan Ostoskeskus ja Kirkko. Nämä kyllä mahtuvat Katajanokan tontille, kun oikein puristetaan. Vaikka kahteen kerrokseen. Järvi voisi olla meren alapuolella. Sisäänpääsymaksu voisi olla kympin kieppeillä kattaen sekä luonnon että rakennukset, soutu vitosen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti