Elämässä on erilaisia ikään liittyviä kulmakiviä. Ne ovat merkkipaaluja, jolloin joutuu/saa/pitää tarkastella omaa elämää. Jostain kumman syystä nämä kulvakivitarkastelut ovat aina pääsääntöisesti taaksepäin. Kolmikymppisen takana on elämä rilluvuosineen ??? Nelikymppisenä ollaan jo kypsiä ikääntyneitä keski-ikäisiä. Viiskymppisenä kaikki on vähintään ohi, kun kello napsahtaa lahjaksi. Kuuttakymppiä en kommentoi, koska olen sen vielä onnistunut välttämään. Valitellaan omaa vanhuutta. Ollaan olevinaan kyvyttömiä elämään elämää "Tässäkö tämä nyt oli". Ikä on menetty, toivoa ei ole. Kuitenkin parempaa on aina ollut luvassa. Vaikka vaikeuksiakin on aina tullut lisää, myös kyky selviytyä on parempi. Varmuus luo vapautta.
Kahdeksantoistavuotias on jonkinlainen poikkeus. Silloin voi nauttia uusista etuisuuksista. Pääsee sinne ja tänne. On aikuinen. Pikku hiljaa elämä tuntuu avioimelta. Sidonnaisuuksia on vähän ja mahdollisuuksia valtavasti. Kaikki on uutta. Pelottaa ja jännittää, mutta kaikkea tekisi mieli kokeilla. Uudet kokemukset ovat ainutlaatuisia, ne piirtyvät muistiin loppuiäksi.
Vanhempana muistelemme kultaista nuoruutta, jota ei koskaan takaisin saa. Se oli elämän parasta aikaa. Aika kultaa muistot ja ikävät asiat unohtuvat.
Tänään nuorin lapseni tulee aikuiseksi. Onnea hänelle, joka karistaa lapsuuden jaloistaan ja täyttää , paukauttaa kahdeksantoista vuottaa. Siitä se lähtee. Vanhempana tätä kaipailee kaiholla, muttei sitä nyt tajua. Onnea sylin täydeltä !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti