Turkulaisen jazzyhdistys Flamen kolmas jazzristeily purjehdittiin Viking Cracella. Samalla tuli tutuksi myös uusi Viking laiva. Mukava laiva ja mukava kaksoisvuoden hytissä, vaikkei siellä ehtinyt paljoakaan nautiskelemaan. Buffettikin oli herkullinen. Kaikella tapaa pienimuotoinen, mutta sympaattinen jazzristeily. On mukavaa, kuten Tampere Jazz Happeningissa, kun soittajat pyörivät yleisön joukossa pitkin iltaa ja heitä voi käydä haastattelemassa ja kiittämässä esityksistä.
Mukana oli pääosin Valtteli Pöyhösen luotsaamien Ricky Tick Big Bandin ja Dalindeon ja niiden muusikoiden bändejä. Tricky Tick oli saanut kumppanikseen räppärikolmikon Julkinen Sana. Siinä räppäävät Paleface, Redrama ja Tommi Lindgren. Aluksi hieman epäilin tätä yhteyttä, mutta livenä homma toimi vauhdikkaasti. Erityisesti Tommi Lindren oli elementissään. Meikäläinen joutui unohtamaa riimitykset ja sukeltamaan äänimaailmaan. Kaksikymmentä- ja kolmekymmentäluvun musiikki on Valtteri Pöyhösen sävellysten taustalla ja se toimii yllättävän hyvin myös räprytmityksiin.
Dalindeo on eräänlainen menneisyyden tanssiorkesteri ryyditettynä nykyajan kiihkeälla aksentilla. Lantio alkaa nykimään väkisin Dalindeon rytmeissä. Bändiä kuunnellessa tulee väkisin hyvälle tuulelle ja Pöydösen iloinen ja positiivinen asenne nostaa kantoja kattoon.
Jukka Eskolan ja Jaska Lukkarisen pikkubändit esittivät nautittavaa kotimaista jazzia, jotka ovat hyvin tekijäidensä näköisiä. Ammattimaista ja varmaa työskenmtelyä molemmilta bändeiltä. Jaska Lukkarinen taisi osallistua yli puoleen kaikista esityksistä. Fonisti Jussi kannasten kolmekymmentäluvun fonin ääni ihastutti. Sibiksen jazzopettajan tummanpuhuva soitanta oli hienoa kuunneltavaa.
Yllättävin helmi löytyi kuitenkin lauantain jameista, jossa nuori (oikein todella nuori) virolainen naisvokalisti valloitti minut kypsillä tulkinnoilla ja upealla äänellä. Muutenkin alakuvassa oleva nelikko oli hieno yllätys ja jokainen osoitti olevansa uuden jazzaallon tulevia kingejä. Harmi vaan, etten pannut kenenkään nimiä muistiin. Tulen kuitenkin seuraamaan heidän edesottamuksiaan pienen Jazzsuomen estradeilla. (Tietysti kaikkein paras helmi oli kaunis seuralaiseni, mutta siitä lisää seuraavassa numerossa tai joskus muulloin.)
