Koska olen Karjalasta eli Etelä-Karjalasta, ja vanhempani osin rajan takaan, olen itsenäisyyspäivänä erityisen patriootti. Nyt se ilmenee siten, että teen Karjalanpaistia (onnistuin viimeinkin saamaan tarjouksesta 700gr pakkauksen karjalanpaistilihat Citymarketista 2,99 € . Paikallisesta K-Marketista tarjous on aina loppu ???) ja Karjalanpiirakoita munavoilla. Sitten huudan kolme kertaa "Karjala takaisin (sinne missä se nytkin on )" ja sen kaiken jälkeen nostamme koko porukalla maljan itsenäisyydelle. (No, nyt tuli mieleen, etten ole ostanut kuoharia Itsenäisyydelle).
Itsenäisyydelle nostan maljan ilolla. Olen itsenäinen ihminen. Se on suuri muutos menneeseen.
Iloitsen myös itsenäisestä maasta. Vaikka kenkuttaa aina mitalien saajat: lääkärit, lakimiehet ja papit. Heitä on eniten itsenäisyyden takaajina. Tietysti poislukien poliitikot. No, ehkä he ovat tehneet paljon enemmän isänmaalle kuin me tavalliset taatelintallaajat.
Minäkin sain kerran mitalin. Ammattijärjestö KTV muisti pitkäaikaista jäsenmaksujen maksajaa. No, mutta muutaman vuoden jälkeen, juuri kun olisin saanut vapaajäsenyyden, he sulautuivat JHL:ksi ja lopettivat vapaajäsenyyden. Erosin heti (Olenkohan helposti eroavaa lajia). Nyt kuulun Loimaan kassaan. Sieltä ei mitaleja jaella.
Sanon kuitenkin yhden asian. Ne, jotka päättivät aikoinaan pääomaveron asettamisesta 28 prosenttiin saivat aikaan sen, että tavalliset veronmaksajat maksavat suuremman osan verotuottoamme. Suurituloiset (joilla on mahdollista kikkailla) siirtävät tulonsa pääomatuloihin ja välttävät veroprogression. Tämä ei ole isänmaallinen teko vaan päinvastoin . Ne, joilla olisi varallisuutta ja tuloja maksaa veroja pääsevät helpommalla. Se on väärin. Se on epäoikeudenmukaista. Kuitenkin nämä henkilöt saavat prenikoita ja kunniaa suurituloiset vielä enemmän. Nykyisin kukaan ei välitä. Samat Erkot ja Wahlroosit saavat myös itsenäisyyspäivänä prenikoita rintaan. Kun julkisuudessa usein puhutaan nippeliepäoikeudenmukaisuuksista (wow mikä sana). Pitäisi puhua oikeista asioista. Miljardien asioista.Se ei kiinnosta mediaa. Se on tylsää, se on persoonatonta. Minusta se on oikeaa politiikkaa, joka puuttuu tämän päivän tositv;stä.
Olen silti itsenäinen ja maksan näiden miljonäärien puolesta veroja. Karjalasta en halua enää maksaa lisää.
Lopuksi totean, että nyt saa tämä smpläinen valitus loppua. Lähden nukkumaan ja aamulla lenkille, koska olen itsenäinen.
lauantai 4. joulukuuta 2010
perjantai 3. joulukuuta 2010
Perjantain iltapala
Tänään olin todella laiska. Tai oikeastaan ahkera. Miten sen nyt ottaa. Maalasin kuutisen tuntia. Iltapalan suhteen olin laiska. Kävin Wigrenin makkaratehtaalla ja ostin perinteiset: ohutlenkkiä ja nakkeja.
Mutta, koska olen ollut laiska, aion kokeilla sunnuntailounaalla mustaherukkapannacottaa.
Tämä on oma sävellys kaupan ohjeesta. Mutta olen myös syönyt tätä Vammalan (onkohan se Sastamala)ammattioppilaitoksessa ja oli hyvää. Oli HYVÄÄ !
Siis pari ruokalusikallista mustaherukkahilloa sekoitetaan desiin sekamehua. Kiehautetaan ja lisätään hyytelösokeria. Seos jäähtymään vaikka ulos. Desiin maitoa ja pariin desiin kermaa sekoitetaan 2 ruokalusikallista vaniljasokeria. Kiehautetaan. Liivatelehti pehmennetään kylmässä vedessä ja sekoitetaan maito-kermaseokseen. Kylmään.
Asetellaan korkeareunaisen juomalasiin tai jälkiruokalasiin pohjalle kerma-maito hyydyke puoliväliin ja päälle mustaherukkahyydyke. Vielä hetkeksi jääkaappiin lepäämään. Päälle vaikka kirjavaaia nonparelleja
Tämä on herkkua. Jee !
Mutta, koska olen ollut laiska, aion kokeilla sunnuntailounaalla mustaherukkapannacottaa.
Tämä on oma sävellys kaupan ohjeesta. Mutta olen myös syönyt tätä Vammalan (onkohan se Sastamala)ammattioppilaitoksessa ja oli hyvää. Oli HYVÄÄ !
Siis pari ruokalusikallista mustaherukkahilloa sekoitetaan desiin sekamehua. Kiehautetaan ja lisätään hyytelösokeria. Seos jäähtymään vaikka ulos. Desiin maitoa ja pariin desiin kermaa sekoitetaan 2 ruokalusikallista vaniljasokeria. Kiehautetaan. Liivatelehti pehmennetään kylmässä vedessä ja sekoitetaan maito-kermaseokseen. Kylmään.
Asetellaan korkeareunaisen juomalasiin tai jälkiruokalasiin pohjalle kerma-maito hyydyke puoliväliin ja päälle mustaherukkahyydyke. Vielä hetkeksi jääkaappiin lepäämään. Päälle vaikka kirjavaaia nonparelleja
Tämä on herkkua. Jee !
torstai 2. joulukuuta 2010
Loma
Olen lomalla tiistaihin asti. Jihuu !!!
Aion käydä kaupassa, imuroida, lenkkeillä, nukkua kahdeksaan, maalata yhden ison taulun valmiiksi, tehdä karjalanpaistia.
Aion nauttia hiljaisuudesta ja kuunnella musaa täpöllä. Aion katsoa ampumahiihtoa, uutisia ja linnanjuhlia.
Joululomani on vaivaiset kolme päivää. Nautin lomastani pieninä paloina nyt, jouluna ja kevättalvella. Lomapäiviä jää vielä plakkariin.
Ensi keskiviikkona menen mittauttamaan verenpaineeni. Toivon, että se olisi rauhoittunut. Koko syksyn alapaine on ollut koholla ja päässä humisee. En millään viitsisi terävöittää huonoja elintapojani.
Hyvää itsenäisyyttä, jos sitä löytyy, muuten hyvää itsenäisyyspäivää (sanotaan se varuilta näin ennakolta, jos innostun syventymään värien ja pensselien loppumattomaan virtaan).
Aion käydä kaupassa, imuroida, lenkkeillä, nukkua kahdeksaan, maalata yhden ison taulun valmiiksi, tehdä karjalanpaistia.
Aion nauttia hiljaisuudesta ja kuunnella musaa täpöllä. Aion katsoa ampumahiihtoa, uutisia ja linnanjuhlia.
Joululomani on vaivaiset kolme päivää. Nautin lomastani pieninä paloina nyt, jouluna ja kevättalvella. Lomapäiviä jää vielä plakkariin.
Ensi keskiviikkona menen mittauttamaan verenpaineeni. Toivon, että se olisi rauhoittunut. Koko syksyn alapaine on ollut koholla ja päässä humisee. En millään viitsisi terävöittää huonoja elintapojani.
Hyvää itsenäisyyttä, jos sitä löytyy, muuten hyvää itsenäisyyspäivää (sanotaan se varuilta näin ennakolta, jos innostun syventymään värien ja pensselien loppumattomaan virtaan).
Desinfiointiautomaatit
Aamulehden Moro on tehnyt uraa uurtavaa tutkivaa journalismia. Tyhmä virkamies oli huolimattomuuttaan ostanut neljä kappaletta uuden uutta käsien desinfiointiautomaatteja. Hinta oli peräti 1400 € kappale. Yhteensä siis yli 7 tonnia. Hui ! Ennen kuulumatonta ! Moron paljastuksen myötä tilaus peruttiin. Ehdin itsekin kerran desinfioimaan käteni. Hyvin toimi.
Kaupungin talous on pelastettu. Opettajat saavat palkkansa, samoin terveydenhoitajat. Kaupungin 1,3 miljardin euron budjetti meinasi romahtaa. Mutta tarkkasilmäinen journalisti pelasti talouden.
Jos hieman laskeskellaan lukuja. Ajatellaan, että tämän muotoillun ihmelaitteen avulla työntekijät eivät saa infeltiotartuntoja niin paljon. 100 työpäivää ollaan enemmän töisssä kuin sairaslomalla. Ja jos yhden työpäivän hinta on tuo 70 €. Yhteensä säästö on 7.000 €. Jos tämä sama toistuu myös ensi vuonna ja seuraavana vuonna, silloinhan neljän laitteen hankinta on tuonut kaupungille säästöä. Vaihtoehtona olisi halvempi sairaalamalli, jonka hinta on muutaman kympin (lehtimiehet käyttävät takuulla sitä mallia). Siitä vaan ei kukaan viitsi turskautella. Muotoilulla on jotain arvoa. Niin se vaan on.
Oikeasti sairauslomien määrä kaupungilla on melkoinen. Jos meillä on 15.000 henkilöä duunissa ja keskimääräinen poissaolomäärä on esim. 15 päivää/henkilötyövuosi, se tekee yhteensä 225.000 päivää vuodessa. Jos kaikki olisivat töissä, eikä saikulla, selvittäisiin 1000 henkilöä pienemmällä porukalla. Rahassa kyse on 30 miljoonasta eurosta. Tosiasiassa keskimääräinen sairauspoissaolopäivien määrä ovat vielä edellä mainittua suurempia, samoin palkkakustannukset.
No, desinfektiolaitteella eivät sairauslomat lopu. Laitteita oli vain neljässä kaupungin ruokalassa. Kaikki eivät syö niissä. Oli kuitenkin hyvän suuntainen yritys. Rohkea idea.
Lehdestä olen tyrmistynyt. Näinkö tyhmiä toimittajat oikeasti ovat ? Näinkö matalalentoista suomalainen journalismi on. Iltapäivälehtien tasoa matalammalla. Hei, voisiko lehden päätoimittaja antaa kyseiselle henkilölle jonkinlaisen vuoden puupäämitalin. Toivottavasti sama toimittaja saa tutkittavakseen uuden keskusareenan vessat, lattiamateriaalit tai vaikka pihaistutukset. Ne voivat maksaa hieman enemmän kuin 7 donaa.
Kaupungin talous on pelastettu. Opettajat saavat palkkansa, samoin terveydenhoitajat. Kaupungin 1,3 miljardin euron budjetti meinasi romahtaa. Mutta tarkkasilmäinen journalisti pelasti talouden.
Jos hieman laskeskellaan lukuja. Ajatellaan, että tämän muotoillun ihmelaitteen avulla työntekijät eivät saa infeltiotartuntoja niin paljon. 100 työpäivää ollaan enemmän töisssä kuin sairaslomalla. Ja jos yhden työpäivän hinta on tuo 70 €. Yhteensä säästö on 7.000 €. Jos tämä sama toistuu myös ensi vuonna ja seuraavana vuonna, silloinhan neljän laitteen hankinta on tuonut kaupungille säästöä. Vaihtoehtona olisi halvempi sairaalamalli, jonka hinta on muutaman kympin (lehtimiehet käyttävät takuulla sitä mallia). Siitä vaan ei kukaan viitsi turskautella. Muotoilulla on jotain arvoa. Niin se vaan on.
Oikeasti sairauslomien määrä kaupungilla on melkoinen. Jos meillä on 15.000 henkilöä duunissa ja keskimääräinen poissaolomäärä on esim. 15 päivää/henkilötyövuosi, se tekee yhteensä 225.000 päivää vuodessa. Jos kaikki olisivat töissä, eikä saikulla, selvittäisiin 1000 henkilöä pienemmällä porukalla. Rahassa kyse on 30 miljoonasta eurosta. Tosiasiassa keskimääräinen sairauspoissaolopäivien määrä ovat vielä edellä mainittua suurempia, samoin palkkakustannukset.
No, desinfektiolaitteella eivät sairauslomat lopu. Laitteita oli vain neljässä kaupungin ruokalassa. Kaikki eivät syö niissä. Oli kuitenkin hyvän suuntainen yritys. Rohkea idea.
Lehdestä olen tyrmistynyt. Näinkö tyhmiä toimittajat oikeasti ovat ? Näinkö matalalentoista suomalainen journalismi on. Iltapäivälehtien tasoa matalammalla. Hei, voisiko lehden päätoimittaja antaa kyseiselle henkilölle jonkinlaisen vuoden puupäämitalin. Toivottavasti sama toimittaja saa tutkittavakseen uuden keskusareenan vessat, lattiamateriaalit tai vaikka pihaistutukset. Ne voivat maksaa hieman enemmän kuin 7 donaa.
Mäkihyppyä
Suomen kansan rakkaimat urheilulajit ovat jääkiekko, keihäänheitto ja mäkihyppy. Nyt kansainvälinen hiihtoliitto (olisko FIS) tai joku mäkihyppyosasto on halunnut tehdä mäkihypyn pistelaskusta tasapuolisemman. Aikaisemminhan mäkyhyppy jakautui kahteen arviointiosaan: hypyn pituus ja tyylipisteet. Tyylipisteitä antavat viisi tuomaria ja ylin ja alin piste poistetaan ja kolmen jäljelle jäävän pisteet lasketaan yhteen. Siitä saadaan yhteisluku, joka on hyppääjän pistemäärä. Yksinkertaista ? No, herättää kuitenkin polemiikkia erityisesti vaihtelevan tuulen taki.
Nyt viisaat ovat päättäneet, että vasta- ja myötätuulista saa miinus tai pluspisteitä. Siis tämän edellä mainitun lisäksi. Eikä tässä vielä kaikki. Jos lähtölavaa muutetaan alemmaksi, hyppääjä saa lisäpisteitä tai jos hyppylavaa nostetaan, hyppääjältä vähennetään pisteitä. Koko tämä komeus on sitten parhaimmillaan hypyssä, jossa tuuli on jostain suunnasta ja hyppylavaa on muutettu. Neljä erilaista tekijää. Katsoja ei pysty tai ehdi arvioimaan oliko hyppy onnistunut. Puhumattakaan vertailemaan muihin hyppääjiin. Silmämääräisesti näkee kyllä pituuden ja tyylin, mutta nämä kaksi uutta tekijää muuttavat kilpailun matematiikaksi.
Eilen Kuopiossa kaksi suomalaista, Larinto ja Hautamäki , nappasivat kaksoisvoiton. Olen siten iloinen ja ylpeä. Mutta rehellisyyyden nimissä on todettava, että ensimmäisellä kierroksella lähtölavaa laskettiin kahden viimeisen hyppääjän nenän edestä. Sattuivat olemaan tämän hetken kaksi parasta hyppääjää. Hypyt ovat oudon lyhyitä ja lisäkerroin ei tuonut tarpeeksi tasoitusta. Toisella kierroksella nämä kaverit lensivät pisimmälle, mutteivät enää saavuttaneet suomalaisia. Kerrankin näinpäin ! Voitto tuli tuomaripelillä.
Pahinta on koko lajin muuttuminen matematiikaksi. Tykkää matikasta, olen pitkän matikan lukiolainen, mutta urheilun luonne on kilpailu. Mäkihypyn luonteeseen kuuluu luonto ja sen sattumanvaraisuus. Nostan huopaa kansainväliselle futisperheelle, kun se ei ole lähtenyt videomaalituomaroitumaan (hieno sana, ihan itse keksitty). Kuka viitsii katsella mäkimiehiä, kun matemaattiset yhtälöt tekevät voittajan ? Pisimmälle hypännyt ei välttämättä voita.
Yleisö kaipaa draamaa, senhän näkee jo tositv:n katsojaluvuista. Urheilu voi tarjota draamaa, jos halutaan pitään inhimilliset asiat mukana. "Tuuliolot veivät suomalaismitalin" tarkoittaa, että meillä on jonkinlaista kosketuspintaa elämään. Meillä on keskustelua oikeudenmukaisuudesta. En ainakaan minä kaipaa valmiiksi elettyä saksalais-itävaltalaista elämänmuotoa. Kilpailuissa se on hajuton, mauton ja väritön kisa. Teoreettisesti paras voittaa.
C´mon. Sattuma on osa oikeaa elämää.
Nyt viisaat ovat päättäneet, että vasta- ja myötätuulista saa miinus tai pluspisteitä. Siis tämän edellä mainitun lisäksi. Eikä tässä vielä kaikki. Jos lähtölavaa muutetaan alemmaksi, hyppääjä saa lisäpisteitä tai jos hyppylavaa nostetaan, hyppääjältä vähennetään pisteitä. Koko tämä komeus on sitten parhaimmillaan hypyssä, jossa tuuli on jostain suunnasta ja hyppylavaa on muutettu. Neljä erilaista tekijää. Katsoja ei pysty tai ehdi arvioimaan oliko hyppy onnistunut. Puhumattakaan vertailemaan muihin hyppääjiin. Silmämääräisesti näkee kyllä pituuden ja tyylin, mutta nämä kaksi uutta tekijää muuttavat kilpailun matematiikaksi.
Eilen Kuopiossa kaksi suomalaista, Larinto ja Hautamäki , nappasivat kaksoisvoiton. Olen siten iloinen ja ylpeä. Mutta rehellisyyyden nimissä on todettava, että ensimmäisellä kierroksella lähtölavaa laskettiin kahden viimeisen hyppääjän nenän edestä. Sattuivat olemaan tämän hetken kaksi parasta hyppääjää. Hypyt ovat oudon lyhyitä ja lisäkerroin ei tuonut tarpeeksi tasoitusta. Toisella kierroksella nämä kaverit lensivät pisimmälle, mutteivät enää saavuttaneet suomalaisia. Kerrankin näinpäin ! Voitto tuli tuomaripelillä.
Pahinta on koko lajin muuttuminen matematiikaksi. Tykkää matikasta, olen pitkän matikan lukiolainen, mutta urheilun luonne on kilpailu. Mäkihypyn luonteeseen kuuluu luonto ja sen sattumanvaraisuus. Nostan huopaa kansainväliselle futisperheelle, kun se ei ole lähtenyt videomaalituomaroitumaan (hieno sana, ihan itse keksitty). Kuka viitsii katsella mäkimiehiä, kun matemaattiset yhtälöt tekevät voittajan ? Pisimmälle hypännyt ei välttämättä voita.
Yleisö kaipaa draamaa, senhän näkee jo tositv:n katsojaluvuista. Urheilu voi tarjota draamaa, jos halutaan pitään inhimilliset asiat mukana. "Tuuliolot veivät suomalaismitalin" tarkoittaa, että meillä on jonkinlaista kosketuspintaa elämään. Meillä on keskustelua oikeudenmukaisuudesta. En ainakaan minä kaipaa valmiiksi elettyä saksalais-itävaltalaista elämänmuotoa. Kilpailuissa se on hajuton, mauton ja väritön kisa. Teoreettisesti paras voittaa.
C´mon. Sattuma on osa oikeaa elämää.
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Brändityöryhmä 4
Ajattellaan maan brändäystä toisesta näkökulmasta. Miltä sen näyttää, kun jokin Suomen kokoinen maa brändää ?
Tanska, Norja, Irlanti, Kroatia, Slovakia, Uusi-Seelanti, Georgia, Libya, Jordania, Nicaragua.
Meillä on kaikista aika lailla mielikuvia. Miten sitä voisi muuttaa? Ei varmaankaan mitenkään. Vahvistaa voi, mutta uuden mielikuva luominen on aika toivoton tapaus.
Suomi on metsien ja järvien maa. Eikös se riitää ?? Ja sauna ja joulupukki. Jos muutetaan likavedet juomavedeksi, se ei ole brändäystä. Vain hyvä ja järkevä teko. Sama koskee luomua. Voidaan tehdä, muttei muuta mielikuvaa Suomesta. Luulisin, että mielikuva meistä on aika hyvä. Ainakin jos ajattelee asukaslukuamme suhteessa maailman asukaslukuun.
Elikkä summa summarum: Isot pojat pelaa, jotta juttua riittää (mutta meidän rahoilla).
Tanska, Norja, Irlanti, Kroatia, Slovakia, Uusi-Seelanti, Georgia, Libya, Jordania, Nicaragua.
Meillä on kaikista aika lailla mielikuvia. Miten sitä voisi muuttaa? Ei varmaankaan mitenkään. Vahvistaa voi, mutta uuden mielikuva luominen on aika toivoton tapaus.
Suomi on metsien ja järvien maa. Eikös se riitää ?? Ja sauna ja joulupukki. Jos muutetaan likavedet juomavedeksi, se ei ole brändäystä. Vain hyvä ja järkevä teko. Sama koskee luomua. Voidaan tehdä, muttei muuta mielikuvaa Suomesta. Luulisin, että mielikuva meistä on aika hyvä. Ainakin jos ajattelee asukaslukuamme suhteessa maailman asukaslukuun.
Elikkä summa summarum: Isot pojat pelaa, jotta juttua riittää (mutta meidän rahoilla).
Reindeerspotting
Kävin eilen katsomassa tämän Reindeerspotting-elokuvan. Olin etukäteen varautunut karuun ja kovaan elokuvaan. Sitä se olikin.
Elokuva on hyvin avoin kuvaus nuoresta pojasta, joka elää Rovaniemellä huumeiden ja huumekavereiden varassa. Elokuvassa piikitetään jatkuvasti ja puhutaan lähes vain ja ainoastaan eri aineista ja niiden vaikutuksista. Pää sekaisin, on elämän tarkoitus. Nuoret pojat näyttävät aivan tavallisilta naapurin pojilta, paitsi että ovat melkoisessa koukussa aineisiin. Rahaa saadaan varastamalla. Pari sormeakin on hänen omasta ehdotuksestaan katkaistu velkojen kuittaamiseksi. Välillä poika mietiskelee elämäänsä. Hän ei kadu mitään. Toteaa vain elämänsä olevan tällaista. Hän kertoo, ettei muista mennestä puolestatoista vuodesta mitään. Nuori ihminen ajattelee korkeintaan seuraavaa hetkeä tai seuraavaa päivää. Oma perhe on rakas, vaikkei hän ole sitä kertonut kenellekään.
Yksi varkaus mahdollistaa matkan Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Siellä hän on innoissaan, upeista paikoista ja helpoista huumeista. Hymyilee paljon ja puhuu jopa aineiden käytön lopettamisesta. Haaveeena on muuttaa Espanjaan, pieni talo ja pelto, vaimo ja kaksi lasta. Huvittava yksityiskohta on kun hän toteaa etelässä, että 50% haaveesta on jo toteutunut. Epätodellista siksi, että hän on täysin aineisiin ja rikoksiin ajautunut ja tulevaisuus vaikuttaa erittäin epätoivoiselta. Rahat loppuvat ja karu vankilakierre odottaa koti-Suomessa.
En osaa sanoa, onko tämä elokuva haitallinen vai opettavainen alaikäisille nuorille. Luultavasti sellaiset alaikäiset, jotka ovat alttiina jännitykselle, rikoksiin ja huumeisiin, saavat tästä jonkinlaista pontta. Kaidan tien kulkijat eli suurin osa nuorista saa vahvistusta huumeiden vaaroista ja huume-elämän näköalattomuudesta. Saattaa olla, että myöhemmin kuolleesta päähenkilöstä on voinut tulla tällaisen elämän idoli.
Elokuva on hyvin tehty. Dokumenttimaisuus pysyy läpi elokuvan, eikä se saarnaa tai opeta. Elämän kuvaus puhuu puolestaan. Kärjistyksiä tai viihteellisyyttä ei tarvita. Elokuvan pojat puhuvat ja käyttäytyvät avoimesti, koska kuvaaja on yksi heistä. Puolitoistatuntinen vetää hiljaiseksi, mutta ehkä elokuvan toteava asenne tarttuu eikä herätä suurempia tunteita tai reaktioita. Karua nähdä, miten tyhjää elämä voi olla.
Ajattelin jälkeenpäin, että huumeidenkäyttäjien elämästä puuttuu jonkinlainen ihmisyys tai humaanisuus.
Suosittelen tätä elokuvaa kuitenkin, koska kuvaus on hyvin suora, todellinen ja konstailematon.
Tekijät näyttävät alastoman elämän.
Elokuva on hyvin avoin kuvaus nuoresta pojasta, joka elää Rovaniemellä huumeiden ja huumekavereiden varassa. Elokuvassa piikitetään jatkuvasti ja puhutaan lähes vain ja ainoastaan eri aineista ja niiden vaikutuksista. Pää sekaisin, on elämän tarkoitus. Nuoret pojat näyttävät aivan tavallisilta naapurin pojilta, paitsi että ovat melkoisessa koukussa aineisiin. Rahaa saadaan varastamalla. Pari sormeakin on hänen omasta ehdotuksestaan katkaistu velkojen kuittaamiseksi. Välillä poika mietiskelee elämäänsä. Hän ei kadu mitään. Toteaa vain elämänsä olevan tällaista. Hän kertoo, ettei muista mennestä puolestatoista vuodesta mitään. Nuori ihminen ajattelee korkeintaan seuraavaa hetkeä tai seuraavaa päivää. Oma perhe on rakas, vaikkei hän ole sitä kertonut kenellekään.
Yksi varkaus mahdollistaa matkan Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Siellä hän on innoissaan, upeista paikoista ja helpoista huumeista. Hymyilee paljon ja puhuu jopa aineiden käytön lopettamisesta. Haaveeena on muuttaa Espanjaan, pieni talo ja pelto, vaimo ja kaksi lasta. Huvittava yksityiskohta on kun hän toteaa etelässä, että 50% haaveesta on jo toteutunut. Epätodellista siksi, että hän on täysin aineisiin ja rikoksiin ajautunut ja tulevaisuus vaikuttaa erittäin epätoivoiselta. Rahat loppuvat ja karu vankilakierre odottaa koti-Suomessa.
En osaa sanoa, onko tämä elokuva haitallinen vai opettavainen alaikäisille nuorille. Luultavasti sellaiset alaikäiset, jotka ovat alttiina jännitykselle, rikoksiin ja huumeisiin, saavat tästä jonkinlaista pontta. Kaidan tien kulkijat eli suurin osa nuorista saa vahvistusta huumeiden vaaroista ja huume-elämän näköalattomuudesta. Saattaa olla, että myöhemmin kuolleesta päähenkilöstä on voinut tulla tällaisen elämän idoli.
Elokuva on hyvin tehty. Dokumenttimaisuus pysyy läpi elokuvan, eikä se saarnaa tai opeta. Elämän kuvaus puhuu puolestaan. Kärjistyksiä tai viihteellisyyttä ei tarvita. Elokuvan pojat puhuvat ja käyttäytyvät avoimesti, koska kuvaaja on yksi heistä. Puolitoistatuntinen vetää hiljaiseksi, mutta ehkä elokuvan toteava asenne tarttuu eikä herätä suurempia tunteita tai reaktioita. Karua nähdä, miten tyhjää elämä voi olla.
Ajattelin jälkeenpäin, että huumeidenkäyttäjien elämästä puuttuu jonkinlainen ihmisyys tai humaanisuus.
Suosittelen tätä elokuvaa kuitenkin, koska kuvaus on hyvin suora, todellinen ja konstailematon.
Tekijät näyttävät alastoman elämän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)